Eläinlääkäri kielsi koiraltani alkoholinkäytön ja sosiaaliset hetket lajitoverien kanssa muutamaksi viikoksi. Ehdotti, että tekisimme jotain mukavaa ja rauhallista yhdessä. Pelaamme sanapeliä. Keikaty ei ole sana, mutta siitä saa valtavat pisteet. Minä ja koira protestoimme, mutta eläinlääkäri pysyy tiukkana: nämä ovat hänen sääntönsä ja hän on päättänyt voittaa pelin. Kysyn millaisella moraalikäsityksellä on varustettu ihminen, joka kutsuu itsensä pelaamaan omilla säännöillään sanapeliä kotiin, jossa sairastetaan. Eläinlääkäri tyhjentää viinalasinsa, tumppaa savukkeensa ja ilmoittaa painokkaasti olevansa eläinlääkäri, eikä mikään moraalifilosofi. Nykyään on erikoistuttava ja oltava paras, tai jää pian muista jälkeen ja löytää itsensä täyttämästä bingolappua keskellä kirkasta päivää kahvipaketin kiilto silmissä. Syytän eläinlääkäriä vakavasta ennakkoluuloisuudesta. Juuri tuollaisen asenteen vuoksi ahdistuneisuus ja ahdasmielisyys raivaavat itselleen tilaa tässä maailmassa, huudan mennessäni, kun pakenemme koiran kanssa kylpyhuoneeseen, jonne lukkiudumme. Eläinlääkäri ei lannistu, vaan huutaa teesejään oven läpi. Avaan vesihanan, jotta kohina peittäisi eläinlääkärin elämöinnin.

Pian mukava höyry on täyttänyt kylpyhuoneen ja olemme kuin turkkilaisessa saunassa. Eläinlääkäri on luultavasti väsynyt ja kerännyt luunsa ja aatteensa. Sammutan vesihanan. Viemäristä kantautuu vaimeaa musiikkia. Höristämme korviamme. Musiikki on todella kaunista, aivan uskomattoman puoleensavetävää ja sen mukana saapuu sieraimiimme makea itämainen tuoksu. Painan korvani kiinni lavuaarin aukkoon ja uneksin kaukaisista maista. Huomaan koirani tekevän samoin. Katsomme toisiamme ja sukellamme viemäriin kohti musiikkia, joka on lumonnut meidät.

Hetken viemäriputki tuntuu ahtaalta, mutta se laajenee nopeasti ja pian sukellamme loputtoman syvässä meressä. Täällä on ihmisen ja koiran hyvä mennä, mietin. Mieleni kevenee. Ajattelen puita, lintuja, vuoristoratoja, mustekaloja, laivanhylkyjä, ideoita, seesamöljyä ja äitiäni. Ajattelen valaita, omakotitalon portaikon alla olevaa tilaa ja nostureita. Ajattelen kuivalihaa ja hanaoluesta nauttivaa miestä, joka istuu kapakassa samalla paikalla joka ikinen päivä, kunnes eräänä päivänä jättää tulematta, eikä koskaan enää palaa. Ajattelen Sidney Howardia. Ajattelen palavaa intohimoa origameihin tai huovutukseen, purjoa, kokinhattua, pankkivirkailijan hymytöntä hymyä, lantin kilahdusta viemärin ritilään, nuorallatanssijan keskittymistä, unessa hereillä olemista ja sitä, kuinka kaikki mikä on, on kotoisin sieltä missä ei ole mitään: sanoinkuvaamattomasta, ja palaa sinne takaisin, kuin ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eikä ollutkaan. Oli vain kuvitelma kuvitelman sisällä; uni josta voi herätä vain uneen. Maailmankaikkeus on kupla kuralätäkössä.

Vastaamme ui hammasvalas, jonka kylkeen on rakennettu parveke. Parvekkeella soittavat kolme kaunista naista maailman kauneinta laulua ja heidän ympärillään koko maailma tanssii lumotun käärmeen tanssia. Laulu on vanha kuin ikuisuus ja saa jokaisen soluni värähtelemään rakkauden taajuudella. Tunnen lämpimän myötätunnon aallon vyöryvän lävitseni ja pyyhkivän kaiken epäilyksen mukanaan. Hitaasti valas katoaa syvyyksiin, mukanaan naiset ja laulu. Luulen, että tapaamme vielä joskus, mutta se on jo toinen tarina. Uimme koirani kanssa kiireettä takaisin kylpyhuoneeseen, josta höyry on jo hälvennyt ja toteamme myös eläinlääkärin hälvenneen omille teilleen. Keitän kahvit.

Koirani oksentaa. Yritän päästä kiinni ajatukseen ja kirjoittaa edes välttävän tekstin kappaleeseen, josta puuttuu loistava. Onnistun. Koirani oksentaa jälleen. Sanoitukset saapuvat luokseni ilmoittamatta. Olen kuin koira, joka odottaa makupalaa. Taas oksennus. Soitan eläinlääkärille ja varaan ajan.

Mieleeni juolahtaa, että eläimet eivät ole uskonnollisia. Eläin luottaa tieteeseen: jos se on havainnut hyväksi jonkin toimintatavan, se käyttää sitä uudelleen ja mikäli lopputulos on jatkossakin suotuisa, käyttäytyminen vahvistuu normaaliksi toimintamalliksi. Ihminen, sen sijaan, navigoi todellisuudessa yliluonnollisten voimien antamien vihjeiden perusteella. Näille voimille hän esittää parhaat puolensa ja syvimmät toiveensa. Mikäli toiminta on menestyksekästä, ts. näyttäisi miellyttävän jumalia, henkiolentoja, onnetarta, tai vaikkapa Suurta Pökälettä, on johtopäätös, että mitään tieteellistä dataa tästä on turha ruveta kaivamaan, kysehän on siitä, että minä olin mieliksi korkeammille voimille. Kuulostaako tutulta?

Ajattele vaikkapa tilannetta, jossa sinua on koko päivän ajan kohdannut hyvä onni. Autolla jatkuvassa vihreiden valojen aallossa, kahdentoista euron voitto kioskilta hetken mielijohteesta ostamallasi arvalla, hyvin sujunut työpäivä ja pomolta kiitokset, hymy kauniilta mieheltä tai naiselta eeteecee. Tunnet olevasi onnen suosima, hyvä ja kokonainen ihminen. Peilistä katsoo normaalia nuorempi ja ryhdikkäämpi sinä. Elämäsi on mahtavaa ja fantastista. Maailma on sinun leikkikenttäsi.

Seuraavana päivänä astut kadulla ensimmäiseksi koiranpaskaan, taivaalta sataa vanhoja mummoja ja autot roiskivat kuravettä päällesi, töissä mikään ei luista, pomo huutaa ja kioskilla myydään tyhjä arpa teinityttöjen naureskellessa kenkääsi tarttunutta vessapaperia. Missä nyt on onnetar? Mitä teit väärin?! Eilen olit loistava! Alat miettiä mitä teit eri tavalla tänään. Laitoit kahviin maitoa, eilen joit mustana. Päätät lopettaa maidon juonnin toistaiseksi. Mitä muuta? Eilen käytit punaisia housuja, tänään mustia. Selvä pyy, tästedes suosit punaista väriä vaatetuksessasi ja musta on pannassa. Mutta mikään ei toimi ja elämäsi muuttuu yhä sekavammaksi. Menetät ruokahalusi, hiuksesi putoavat ja ihosi muuttuu kelmeäksi. Lihot, vaikka et syö. Väsyt vaikka nukut tolkuttoman paljon. Ystäväsi eivät soita sinulle enää, koska huokailet useammin kuin hengität sisään. Mikään ei kiinnosta.

Menet lääkäriin. Lääkäri näyttää sinulta, puhuu niinkuin sinä puhut, istuu niinkuin sinä istut, kuuntelee niinkuin sinä kuuntelet. Puhutte molemmat merkityksettömiä ja katkeilevia lauseita toistenne päälle ja tuijotatte seinää. Lopuksi lääkäri käskee aloittaa tupakoinnin uudestaan, tulostaa nipun reseptejä ihottumaa varten ja toivottaa hyvpäivnjt. Toivot sitä samaa hänelle ja vyöryt huomaamattasi laboratorioon, jossa sinulta kysytään nimeäsi. Mietit hetken. Olet unohtanut sen. Arvaat umpimähkään, samoin kuin syntymäaikasi ja osoitteesikin. Väärin menee. Verikoe tuli kuitenkin otettua ja sinut päästetään kotiin.

Et löydä sinne. Harhailet metsässä kunnes uuvut ja istahdat puunrungolle. Tässä minä istuin, kun olin pieni ja kuuntelin, kun koko suku etsi minua metsästä huutaen, huokaat oravalle, joka nakkelee käpyjä päällesi puusta. Orava ei ymmärrä. Miten olet voinut eksyä metsään, se ihmettelee ääneen, eikö ihmisillä ole suuntavaistoa. Vastaat suunnistaneesi aina kylttien ja karttojen perusteella ja ajatelleesi, että vaisto on jotain sellaista epämääräistä, joka saa sopulit juoksemaan alas jyrkänteeltä. Se on ihmisen keksintöä ja eläinrääkkäystä, orava sanoo ja kertoo sinulle nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi, sekä viimevuoden palkkasi. Eipä ole häävi ja kotinikin vaikuttaisi olevan kaukana hienostoalueista, ihmettelet, tuohonko elämään minun on palattava?. Se on ainoa, mitä minulla on tarjota, orava sanoo. Hyvä on, otan sen, vastaat, paljonko olen velkaa? Seitsemän käpyä. Odota hetki, sanot ja nouset tomerana. Pian huomaat keräileväsi käpyjä omalla takapihallasi ja juokset halaamaan taloasi. Kiität hiljaa mielessäsi oravaa ja palaat huokaisten kotisohvallesi. Päätät muuttaa kaiken. Huomenna alkaa uusi elämä. Kun aurinko seuraavan kerran nousee, et koskaan enää hermostu, saati suutu, etkä koskaan enää unohda.

Ulkona satoi ja sisällä soi paska kantri. Vein koirani puistoon, koska se ei voi sietää kantrimusiikkia. Se katsoi minua vetisin silmin, anovasti, kuin olisi kyse elämästä ja kuolemasta. Ehkä olikin. Musiikki voi olla vakava asia.

Marraskuu sylkee rakeita kasvoilleni tyhjässä koirapuistossa, Pariisin Kevään kolmas studioalbumi on tekeillä ja ymmärrän, että valmistumisen hetki on jo pelottavan lähellä. Vielä eilen soitimme meren äärellä ja sovitimme, kuin viimeisenä päivänä konsanaan. Levynteko on nyt siinä vaiheessa, että ensimmäinen single on äänitetty, miksattu ja masteroitu. Laulun nimi on Saari. Levylläkin on jo nimi.