Kaikki on satua ilmestyi tänään! Nosturi loppuunvarattu, Tavastian keikka tulossa!

PARIISIN KEVÄÄN KAIKKI ON SATUA ILMESTYI TÄNÄÄN

 

Kiertue starttaa Helsingin loppuunvaratusta Nosturista 2. maaliskuuta

 

”Kaikki on satua lienee Pariisin Kevään tähänastisen uran paras levy.”

-Rauli Karjalainen, Keskisuomalainen (18.2.2012)

 

 

Pariisin Kevään odotettu kolmas albumi, Kaikki on satua, ilmestyi tänään. Albumi julkaistiin digitaalisesti jo maanantaina, ja se kipusi heti mm. iTunesin kärkipaikalle. Levyn ensimmäinen single Saari  julkaistiin joulukuussa, ja  sen musiikkivideo on katsottavissa täältä.

 

Keskisuomalainen arvioi albumin menneenä viikonloppuna arvosanoin 4 / 5, kehuen levyä yhtyeen uran parhaimmaksi. Lue koko arvio täältä.

 

Kaikki on satua on levy, joka tulee menestymään. Kiekon kappalemateriaali on niin laajaa ja tasokasta, että moni löytää sieltä jotain omaa”, Soundin Timo Harjuniemi kertoo tänään ilmestyneessä levyarviossaan.

 

Yhtye starttaa kevään kiertueensa uuden albuminsa myötä. Ensimmäinen keikka on Helsingin Nosturissa 2. maaliskuuta, ja se on jo nyt ennakkoon loppuunvarattu. Lohtuna niille, jotka eivät Nosturin keikalle lippua saaneet; Pariisin Kevät esiintyy Helsingin Tavastiaklubilla 28. huhtikuuta – liput keikalle tulevat myyntiin tänään.

 

Pariisin Kevät julkaisi vuonna 2008 paljon huomiota herättäneen ja myyntimenestykseksi nousseen debyyttialbuminsa; kriitikoiden ylistämä Meteoriitti listattiin vuoden 2008 parhaiden julkaisujen joukkoon ja levylle myönnettiin myös Emma-ehdokkuus vuoden debyyttialbumi-kategoriassa. Keväällä 2010 julkaistiin yhtyeen toinen pitkäsoitto Astronautti ja vasta saman vuoden kesällä Tuunela johdatti Pariisin Kevään Ilosaarirockiin kauan odotetulle ensikeikalle. 10 000 hengen teltta oli ääriään myöten täynnä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet paikalle. Astronautti –albumi myi kultaa kesällä 2011. Keväällä 2010 julkaistu Astronautti –albumi oli ehdolla Emma-gaalassa Vuoden pop / rock –albumiksi ja levyn ykköshitti Tämän kylän poikii oli ehdolla Vuoden biisiksi. Yhtye valittiin Rumbassa vuoden 2010 Läpimurroksi.

 

 

Pariisin Kevät keikoilla:

02.03.2012 Nosturi, Helsinki
08.03.2012 M/S Viking Isabella, Turku
09.03.2012 M/S Viking Isabella, Turku
16.03.2012 Yo-Talo, Tampere
17.03.2012 Kulkurin Kievari, Haapajärvi
20.03.2012 Hullu Poro Areena, Levi
23.03.2012 Bar Kino, Pori
30.03.2012 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
31.03.2012 Kooma Night Club, Turku
05.04.2012 Bar´n´Night Vaakuna, Mikkeli
06.04.2012 Kerubi, Joensuu
13.04.2012 Bar Hovi, Rauma
14.04.2012 Club B52, Ähtäri
20.04.2012 Happytime Baari, Savonlinna
21.04.2012 Osmantupa, Eura
28.04.2012 Tavastia, Helsinki

 

Videot täällä; http://www.youtube.com/user/PariisinKevatVEVO

 

Lähetä artikkeli:
  • Facebook
  • Twitter
  • MySpace
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • email

Kommentoi

*